sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kylvöt melkein valmiit

Sokeriherne, härkäpapu ja parsa. Mutta kuka on kuka?
Laitoin siis vielä tänään maahan härkäpavun, sokeriherneen ja parsan. Lisäksi tein kesäkurpitsoille alueen valmiiksi ja heitin siihen vielä eiliset naapurin kasaan keräämät ruohonleikkuujätteet niin ei heti pukkaa rikkaa, käyn sitten myöhemmin ne istuttamassa. Yksi pieni alue jäi tyhjäksi, katsotaan mitä sinne laittaisi. Olisi minulla vielä ainakin kehäkukan siemeniä.

Maasta en saanut kuvaa, kun kännykkäkin jäi kotiin. Tässä kuitenkin aiemmin tältä päivältä parit kuvat. Siemenet likoamassa ja kaupan yrtit ruukkuja odottamassa. Pitänee välillä ottaa kunnon kamerakin mukaan kun nyt on tullut otettua lähinnä vain kännykällä kuvia...


Kaupasta valmiita yrttejä ruukkuun

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kylmää

Loppumaata myllerretty, rikkaa jo riittämiin..
Perjantaina ei tainnut 5 astetta enempää lämpötilat olla.. Tuuli tulee pohjoisesta ja satelikin. Tänään on sentään paistanut aurinko, mutta ei ole vielä kovin lämmintä. Alkuillasta meinasi menopäivän jälkeen sohvalle istahtaessa silmät alkaa luppasemaan sen verran että otin ja lähdin palstalle lapioimaan viimeistä tyhjää osaa palstamaasta. Teinkin siitä vähän erilaisen, en normaaleja rivejä mitä yleensä teen. Sinne tuli kylvettyä ainakin erilaisia kukkia ja parit yrtit sekä salottisipulit. Vielä huomenissa tai joku päivä täytyy laittaa sokeriherne, parsa ja härkäpapu. Näitä en ole laittanut vielä kun aion niitä vähän vedessä uittaa ennen kylvöä. Niin ja onhan tuolla minun minikasvihuoneessa vielä ne kaksi kesäkurpitsaakin. Ne vien maalle kunhan tästä nyt vähän kelit lämpenee takaisin kesälukemiin, etteivät nyt ihan palellu maahan laittaessa :)

Tänä keväänä en jaksanut laittaa mitään yrttejä kasvamaan siemenistä. Niinpä ostin prisma-reissulla muutamat yrtit yrttihyllystä ja aion ne istuttaa ruukkuihin. Lisäksi Terrasta yksi päivä harsoa hakiessa tuli napattua mukaan mansikka-amppeli. En ole ennen sitä ostanut, jostakin jäänyt takaraivoon että ei olisi oikein hyvän makuisia mansikoita niissä. Nyt päätin sitten kokeilla.

Kyllä oli terrassa jotkut kasvit kamalan näköisiä, mutta niin se on kun tukkukasveja taitavat olla. En oikein välitä nuista suurista kaupoista mitään taimia ostella kahdesta syystä; ne on kasvatettu ties missä kun tukusta tulevat (eli eivät välttämättä oikein napapiirin vyöhykkeillä sitten pärjääkään ja ei niistä kunnolla ole huolehdittu) ja toisekseen eipä sillä paikallisia puutarhoja tueta. Kyllä näkee jo kasvien hoidossa valtavan eron kun menee paikalliselle puutarhalle vaikkapa perennoja katselemaan. Kun sen mansikka-amppelinkin ostin, oli se aika kuiva ja kärsineen oloinen, täytyy sitä nyt hoitaa huolella että se pääsisi kukkimaan.

Nyt tuli vähän mielipidetekstiä, saa esittää omat mielipiteet ihan vapaasti :)

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tunnissa

Tunnissa ehti kylvää punajuuren, lantun ja kehäkukan. Tunnissa ehti myös käydä kävelemässä palstamaita ympäri ja jutella parin viljelijätoverin kanssa. Tunnissa ehti tulla hiki koska aurinko paistoi mukavasti ja lämpimästi. Tunnissa tuli montamontamonta sääskenpistoa, mutta ne ei enää pahemmin kutita niinkuin ne kesän ensimmäiset pistokset.

Lisää kylvöjä taas kohtapuoliin!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Palstamaa korkattu

Enpä ole ehtinyt palstamaalle touhuamaan ennenkuin tänään. Sunnuntaina aioin mennä, mutta sitten satoikin koko päivän.. Noh, mutta tänään on laitettu monenlaista ja lisää pitää käydä kylvämässä vielä tässä lähipäivien aikana. Oikeastaan olikin mukavampi mennä tänään koska tällä viikolla on ollut viileänpää kuin viime viikolla .Viime viikon lämpömittari huiteli lähenpänä kolmeakymmentä ja kosteus oli korkea. Olisi varmaan ollut palstamaalla heiluminen aika hidasta. Nyt oli mukavaa, mutta muutamat kaverit olivat kyllä paikalla myös ja piti niitä selkään taputella. Mutta vielä pärjäsi hyvin ilman sääskimyrkkyjä ja -lakkeja.

Taloyhtiön kukatkin tuli haettua tässä vasta. Agrimarketista ostin pylvästuijat ja Pulkamon puutarhalta hain petuniat. Syksyllä voi sitten vaihtaa petunioitten tilalle vaikka kanervat. Huomenissa varmaan laitetaan naapureiden kanssa kasvit pönttöihin.

Lisäksi hain omia kesäkukkia viikonloppuna. Aikaisemmin olin ostanut Honkaharjulta orvokkeja ja varannut kaksi miljoonakelloamppelia. Nyt ostin vielä pelargoniat ikkunalle kukkia hakiessani. Niin ja etuovelle jälleen keijunmekko jonka ripustin kattoon roikkumaan, koska viime kesänä tehtiin oven yläpuolelle kattolaudoitus. Ainiin! Ja vielä kaksi kesäkurpitsan taimea ostin myös. Ne pitää viedä palstamaalle kasvamaan myöhemmin.

Perennapenkki on ollut mielenkiintoinen tänä keväänä. Jostain syystä kevätvuohenjuuri ei noussut ollenkaan! Ja kun jaoin syksyllä särkyneitä sydämiä ja istutin eri kohtaan penkissä, niistäkään ei tuntunut nousevat monikaan. Tarha-alpi nousee yhtä komeasti ja leveästi kuin ennenkin ja se yksi ja ainoa harmaamalvikki näyttää nousevan jälleen tälle kesää ilostuttamaan meitä. Syksyllä laitettuja sipuleita on myös alkanut nousta ja keltaisia nuppuja siellä jo onkin näkyvissä.

Epämääräinen palstan istutuskartta jonka nopeasti paikanpäällä rustasin.


Puoleen väliin saakka lätkäsin tavaraa. Ihan taakse laitoin vähän pottujakin.

Eveliinan ja Villen potut toisessa puolessa. Eveliina ja Ville eivät nyt ehtineet muutakuin pottuhommiin koska heillä riittää puuhaa pienen prinssin ja uuden kodin kanssa.

Kesäverhot ja kesäkukat, ihanaa! Tässä viime viikolta yhdeltä hellepäivältä.

Kesäkasvit tulossa!

Orvokit

Miljoonakelloamppelit Honkaharjulta, komeita kuten joka vuosi!

Whaaat..? Tämä kuva oli kännykässä kun kuvia otin nopeasti pihalla. Epämääräistä mutta mielenkiintoista :D


Tämä kuva Pulkamontien puutarhalta.